Helsinki-hallin uusi nimi julki
Helsinki-hallin uusi nimi julki

Mitä mieltä uudesta nimestä? 🏟️ Helsinki-halli, joka tunnettiin pitkään Hartwall-areenana, on nyt Veikkaus Arena. Veikkaus on areenan uusi pääsponsori. Uusi nimi julkistettiin keskiviikkona, ja nimisopimus on kymmenen vuoden pituinen. 🎤 Veikkaus kertoo tiedotteessaan, että se haluaa rikastuttaa pääkaupunkiseudun kulttuurielämää ja live-tapahtumia. Veikkauksen ja Live Nationin toiveena on, että uusi areena nousee Pohjoismaiden johtavaksi kiertue- ja konserttiareenaksi. 📅 Areena avautuu syyskuussa. Toiminta tulee painottumaan tapahtumiin ja konsertteihin, mutta myös areenan mahdollisesta urheilukäytöstä käydään keskusteluja. 🍹 Ennen Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan areena tunnettiin nimellä Hartwall-areena. Hartwall jatkaa vastaisuudessakin kumppanina areenan ruoka- ja juomatarjoilujen osalta. 🏗️ Hallin julkisivuun ripustettiin tiistain aikana suuri musta lakana. Siinä kerrottiin, että lakanan alle tulee areenan uusi nimi. Uusi nimi ei komeile vielä seinässä, vaan tilalle nostettiin uusi väliaikainen lakana, jossa uusi nimi näkyy. Logo kiinnitetään myöhemmin. 💸 Alkukeväästä suomalainen kiinteistösijoitusyhtiö Trevian Kasvu LP Ky osti areenan venäläisomistuksesta. 👷 Tavoitteena oli saada halli tapahtumakäyttöön jo alkukesästä, mutta hallin sisäremontti viivästyi. Lisäksi henkilökunnan kouluttaminen on vienyt odotettua enemmän aikaa. 📹: Yle 🔎: Hartwall-areena uusi nimi, Veikkaus-areena, Veikkaus Arena nimi, Pasilan areena, Helsinki-halli Veikkaus, Helsinki-halli avautuu #veikkaus #hartwall #helsinki #uutiset #yleuutiset



Liigapodcast: Vilttimiehet - Kausi 2, jakso 27 │Veikkaus
Liigapodcast: Vilttimiehet - Kausi 2, jakso 27 │Veikkaus

Kuusikymmentä ottelua on tahkottu ja dramatiikkaa riitti aivan viimeisille sekunneille asti. Vilttimiehet summaavat viimeisen ...



Liiga-Studio 25.4.2024, Nuutti Vihtilä ja Juha Koivula │Veikkaus
Liiga-Studio 25.4.2024, Nuutti Vihtilä ja Juha Koivula │Veikkaus

Pelicans nappasi keskiviikkona ensimmäisen voittonsa loppuottelusarjassa. Tappara on silti edelleen vankka suosikki mestariksi.



Prediksi Pertandingan Sepak Bola Tanggal 4 Agustus 2023
Prediksi Pertandingan Sepak Bola Tanggal 4 Agustus 2023

Prediksi Pertandingan Sepak Bola Tanggal 4 Agustus 2023 #shorts #football #predictions Liga 2 Korea, SEOUL VS. POHANG STEELERS. Liga 2 Korea, GWANGJU VS. DAEJEON HANA CITIZEN. Liga Super China, ZHEJIANG VS. WUHAN THREE TOWNS. Liga Super China, BEIJING GUOAN VS. HENAN. Liga Super China, SHANDONG TAISHAN VS. MEIZHOU HAKKA. Liga Veikkaus Finlandia, ILVES VS. HAKA. Liga I Romania, UTA ARAD VS. CSMS IAŞI. Liga Ekstraklasa Polandia, JAGIELLONIA BIAŁYSTOK VS. WIDZEW ŁÓDŹ. Liga I Polandia, ZNICZ PRUSZKÓW VS. ZAGŁĘBIE SOSNOWIEC. Liga A Bulgaria, CHERNO MORE VS. ETAR. Liga Super Denmark, SILKEBORG IF VS. VEJLE BK.



Liigan 2.finaali 2023 Pelicans - Tappara. Ottelun todennäköisyysarvio Juha Koivula.
Liigan 2.finaali 2023 Pelicans - Tappara. Ottelun todennäköisyysarvio Juha Koivula.

Vedonlyönnin ammattilainen Juha Koivula Liigan finaaleja. Veikkaus Vetojen kanava tarjoaa sisältöä urheilun ja pelaamisen ...



#HAASTEMIEHET, S2E2: Jukurit | Veikkaus
#HAASTEMIEHET, S2E2: Jukurit | Veikkaus

Kakkoskauden toinen jakso vie Haastemiehet Mikkeliin, on Jukurit-jakson aika! Tasoittaako Jantta vai kasvattaako Vanha Mestari johtoaan...? Uusi kausi, samat vanhat Haastemiehet! Ari "Vanha mestari” Vallin & Jani "Jantta" Alkio ovat täällä taas. Veikkaus Vetojen kanava tarjoaa sisältöä urheilun ja pelaamisen ystäville - tiukkaa asiaa ja asiantuntemusta ja kevyttä viihdettä - juuri sinulle. Tilaa kanava! https://www.youtube.com/channel/UCRHvsWMnzrTw2f9j3WR6a0Q?sub_confirmation=1 https://www.veikkaus.fi/ Tykkää Facebookissa: https://www.facebook.com/veikkausvedot Seuraa Twitterissä: https://twitter.com/Veikkausvedot



3.12. OLS-LASB ottelun jälkeiset haastattelut [veikkaus-tv]
3.12. OLS-LASB ottelun jälkeiset haastattelut [veikkaus-tv]

Veikkaus-TV:n lähetyksen päätteksi selostaja Pekka Pietilä haastatteli OLS-vahti Ville Mestaria ja LASB-sentteri Tino Nivalaa.



RoPS - VPS Rönkä voimapelaaja Saku Ylätupa
RoPS - VPS Rönkä voimapelaaja Saku Ylätupa

Maanantain harjoitusten päätteeksi haastattelussa RoPS:n edellisen kotiottelun RoPS - VPS Rönkä Voimapelaaja Saku Ylätupa. Sakulle ensimmäisessä kotiottelussa RoPS-paidassa välittömästi kaksi maalia ja Rönkän kolme voimasarvea! Seuraava Veikkausliigan matsi Rovaniemellä on jo tulinen Jänkäderby - paikallisottelu RoPS vs PS Kemi - lauantaina 29.4.2017 klo 16.00. Portit avautuvat klo 15.00. Ennakkoliput ovat myynnissä: www.ticketmaster.fi/rops Kaikki vetokohteet löytyvät: www.rops.fi/veikkaus




« Previous Next »


Popular Tags

#Mesut Ozil  #Best Goals Ever  #Gareth Bale  #Kevin Durant  #Stephen Curry  #Best Goals  #Football Defensive Skills  #Ronaldinho  #Kawhi Leonard  #Shot Goals  

Popular Users

#strombone1  #ladygaga  #rihanna  #iamsrk  #justinbieber  #BarackObama  #BadgerMBB  #MikePereira  #itsBayleyWWE  #criscyborg  #britneyspears  #TimTebow  #instagram  #BringerOfRain20  #Cristiano